Tukkilaiset.com tai tukkilaiset.fi on tukkilaisperinteestä, kilpailuista ja näytöksistä kertova infosivusto. Sivustolta löydät tietoa niin tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestäkin toiminnasta. Ylläpito tekee sisällön eteen paljon töitä, että se olisi kattava infopaketti juuri sinua varten.

Viimeinen homma uitossa

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 27.11.2019. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia.

 

Ryynäri määräsi minut ja Emas Matin hoitelemaan Nahkaniemen varikko talviteloille. Lopputilin saatuamme menimme tienvarteen odottelemaan Kultalahden linja-autoa, jolla pääsisimme Evijärvelle. Pian auto tulikin ja kuljettaja, Kosken Aleksi, tuli ulos autosta, kiipesi linja-auton katolle ja sitoi meidän keksimme sinne narulla.

Autoon sisälle ne eivät olisi mahtuneetkaan ja hyviä varsia emme hennoneet vielä katkaista, kun kekseille oli vielä tarvetta.

Niin painelimme suoraan Nahkaniemelle. Hinaajan olin jo vinssannut suojaan talvisäilöön ennen hännille lähtöä, mutta paljon oli vielä hommia. Kaikki puomit piti vetää nahkaniemelle ja nostaa maalle, veneet piti nostaa maalle ja suojaan, ja kämppäkin piti hoitaa talvikuntoon.

Niin ryhdyimme töihin. Lauttapuomeista, suistopuomeista ynnä muista kertyi puomeja kaikkiaan 450 kappaletta.

Matti ankkuroi kelupaatin maalle lähelle rantaa ja vinssasi puomit yksi kerrallaan maalle. Kelupaatti oli tasapohjainen vene, paatiksi sitä sanottiin. Siihen oli rakennettu yksinkertainen puinen vinssi, päistään akseloitu pyöreä telapuu, jonka toiseen päähän oli runtinavarin kanssa istutettu noin puolen metrin mittaisia tappeja. Näistä pyörittämällä vaijeri kiertyi telapuun ympärille ja vinssasi kuorman haluttuun paikkaan.

Minä seisoin rantavedessä ja irrottelin puomeja toisiinsa sitovat teräskettingit niistä ja kiinnitin vaijerin puomeihin rannalle vetoa varten. Kettingit kannettiin vajaan, ja puomit nostettiin maalla ristikarkkoon. Rankka hommahan se oli. Kesän vedessä lilluneet puomit olivat painavia ja liukkaitakin. Olihan se työ kylmääkin. Vaikka selkä oli hiestä märkänä, niin syyskoleassa vedessä seisoskelu toi vilun luihin ja ytimiin. Yövyimme uittokämpällä ja lämmitimme saunan iltaisin, että pääsimme taas lämpöiseksi. Illalla panimme takkaan kantoraasun, jotta yöllä ei tulisi kylmä.

Matti oli kesän mittaan alkanut vähän sairastella ja käydä entistäkin omalaatuisemmaksi. Eräänä yönä heräsin siihen, että oli hirmuisen kylmä ja tuuli kävi läpi koko kämpän. Katselin ympärilleni ja ihmettelin. Sitten huomasin, että Matti oli irrottanut kaikki ikkunat raameistaan ja tervasi paraikaa raameja ja ikkunanpokia. En uskaltanut puhua mitään, vedin vaan peitot entistä tiiviimmin niskaani.

Täytyy myöntää, että minua kyllä Matin toilailut välillä pelottivat, mutta saimme kuitenkin varikon talvikuntoon ja niin koitti jäähyväisten päivä. Tarkastimme vielä kertaalleen, että kaikki jäi niin kuin pitikin. Sitten panin kämpän oveen munalukon ja avaimen portaan alle sille varattuun naulaan. Minusta tuntui koko ajan siltä, että tämä oli minun viimeinen kesäni uittohommissa.

Kävelimme polkua pitkin kohti Oomispakkaa. Käännyin vielä takaisin ja katselin tutuksi tullutta uittokämppää. Sanoin sitten Matille sen mitä olin ajatellut. Matti ei siihen sanonut mitään, mutta niinhän siinä kävi, että viimeinen kesä se oli meillä molemmilla. Ei Mattikaan enää seuraavana kesänä uittoon tullut.

Kotona minua odotti kirje Pietarsaaren Värtsilältä. Olin joskus kesällä lähettänyt tehtaan johdolle kirjeen, jossa pyysin päästä konepajalle sorvaajan oppiin. Kirjeessä minut toivotettiin tervetulleeksi tehtaalle revolverisorvaajan oppiin. Siitä alkoi minun elämäni kiertomatka. Ei minusta ammattisorvaaja tullut. Tie kulki kaupallisiin hommiin. Kuitenkin kesät uittohommissa ovat säilynyt muistoissani läpi elämäni. Nyt jo ikämiehenä niitä on mukava muistella. Ja kuten aina, aika syö muistoista sen raadollisemman osan ja jäljelle jää vain romantiikan sävyiset mieluisat muistot.

 

Leevi Sulkakoski


Tähän päättyy "Muistoja uittomiesajoilta" -juttusarja.