Merkkikielen epäonnistuminen
Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 12.12.2018. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia.
Järven yli hinattavat lautat täytettiin siten, että Nahkaniemen edustalle viritettyyn puomeilla rajattuun lauttaan laskettiin puut avaamalla Jokisillan yläpuolella oleva vastuupoomi, ja annettiin virran painaa puut lauttaan.
Puuta painui lauttaa kohti joen täydeltä, ja niinpä oli tarkkaan tiedettävä, missä vaiheessa vastuupoomi pitää taas kelata kiinni, ettei lautan täytyttyä joki jää siltaan saakka täyteen puita. Sillan alapuolelle piti jäädä riittävästi tilaa sillan vieressä olevalta purkulaiturilta purettaville puille. Osa puista purettiin myös kippaamalla koko kuorma kerralla jokeen, ja jos joki oli täynnä puita, oli suma valmis.
Yleensä lautan lasku tapahtui kolmen miehen voimin. Kaksi oli vastuupoomilla ja yksi seurasi lautan täyttymistä ja tuli ajoissa hälyttämään, milloin vastuupoomi piti sulkea. Hälyttäjä joutui kuitenkin juoksemaan lähes puoli kilometriä saadakseen käskyn puomin sulkemisesta miehille. Heino ja Eeli olivat jo ikämiehiä, ja juoksenteleminen pitkin jokirantaa uittomiesten pitkävartiset kumisaappaat jalassa ei ollut kovin mukavaa.
Niinpä kaksikko alkoi eräänä iltana ruokapöydässä miettiä parempaa ratkaisua tiedonvälitykseen. Kaksikko tuli siihen tulokseen, että kun Nahkaniemellä lyö keksin varrella lujaa varaston lautaseinään, niin se kuuluu Jokisillalle. Asiahan piti tutkia, ja heti ruokailun jälkeen sain Eeliltä komennon juosta Jokisillalle kuuntelemaan kuuluuko keksinvarrella annettu merkki sinne. Mielestäni tuon kokeilun olisi voinut tehdä huomenissakin, mutta käsky oli käsky, eikä siinä muu auttanut kun totella. Luja isku lautaseinään antoikin niin kovan äänen, että hyvin se vastuupoomille kuului ja ulemmakin, koska varisparvikin sitä säikähti niin, että linnut lähtivät ääntä säikkyneenä lentoon. Sovittiin siis, että kolme iskua lautaseinään tarkoittaa, että vastuupoomi on vedettävä kiinni. Ja toimihan se.
No sitten sattui niin, että lautta oli laskettava lauantai-iltana. Minä lähdin Eelin kanssa avaamaan puomia, ja Heino jäi vahtimaan lautan täyttymistä. Siinä aloitellessamme lautan laskua alkoi väkeä kerääntyä sillalle ja läheiselle Kesämajan tanssipaikalle. Ihmettelimme hieman väenpaljoutta, koska sitä oli huomattavasti enemmän kuin tavallisesti lauantai-iltaisin. Kahdeksalta alkoi sitten orkesteri soittaa, eikä se ollut mikään pikkubändi. Nimittäin lavalla esiintyi silloinen tähtisolisti Vieno Kekkonen. Musiikki pauhasi tosi lujaa ja rummut pärisivät niin, että oli täysin mahdotonta kuulla, milloin Heino antoi hälytysmerkin.
Emme sitä Eelin kanssa heti tajunneet, mutta sitten huomasin, että puiden kulku alkoi hidastua ja sillanalus tuli jo täyteen. Aloimme heti kelata puomia kiinni, mutta liian myöhään. Joki jäi täyteen puuta sillan yläpuolelle asti. Samalla Heino tuli juoksujalkaa hikimärkänä huutaen, että jukolauta pojat vastuu kiinni heti. Hän oli yrittänyt antaa merkkiä useammankin kerran, mutta me emme kuulleet mitään orkesterin metelin vuoksi ja laskimme puita kaikessa rauhassa, ja niin vahinko pääsi tapahtumaan. Asialle ei ollut enää mitään tehtävissä. Nyt piti heti ilmoittaa puunhankintapomolle Einari Sulkakoskelle, että hän kävisi sulkemassa purkupaikan ja ohjaisi kuormat muille purkupaikoille. Selitimme, että vastuupoomin varppi katkesi ja näin pääsi käymään.
Pienellä hätävalheella asiasta selvisimme. Sovittiin, että Ryynärille tästä ei puhuta mitään. Varmuuden vuoksi teimme päätöksen, että merkinannosta luovutaan ja palataan vanhaan käytäntöön.
Leevi Sulkakoski