Tukkilaiset.com tai tukkilaiset.fi on tukkilaisperinteestä, kilpailuista ja näytöksistä kertova infosivusto. Sivustolta löydät tietoa niin tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestäkin toiminnasta. Sisällön eteen on tehty paljon töitä ja yritetty saada siitä kattava infopaketti juuri sinulle.

Närelenkki

 

Närelenkki (Puominaula, Kuusivitja) on ohuesta kuusesta väännetty uittolenkki. Närelenkkejä käytettiin vuosittain huomattavia määriä puomitukkien sitomiseen, vaikka puiset lenkit vuosisadan alussa osittain korvattiinkin rautalenkeillä. Tukkipuomit ja niiden sitominen lenkeillä oli lautan kuljetuksen kannalta olennaisen tärkeä työ. Puomeihin porattiin tai hakattiin kirveellä (Billnäs 7") reikä kumpaankin päähän. Sitten päät yhdistettiin kuusinäreistä tehdyllä lenkillä. Puomeista tehtiin kehä, jonka sisään kuljetettavat tukit tai paperipuut sijoitettiin. Yleensä puomirinki piti rakentaa, kun tukit oli saatu virrasta järven rantaan ja lähdettiin ylittämään järvenselkää. Suurilla järvillä puomirinkiä voisi verrata helminauhaan, jossa närelenkeillä sidottuna saattoi olla noin 100 kpl 6-10 metriä pitkiä tukkeja. Puomiringin sisään mahtui 8000-10000 irallaan olevaa tukkia ja tukkilautta oli valmis hinattavaksi.

Närelenkkien teko ei kuulunut yleensä varsinaisten uittomiesten tehtäviin, vaan ne teetettiin urakkatyönä jo talvella ennen uittoaikaa. Lenkki väännettiin noin kolmen metrin pituisesta kuusennäreestä
kiertämällä sitä paalun umpäri samalla vääntäen närettä poikittaissuunnassa. Ennen vääntämistä näreet pehmitettiin riihessä tai saunassa ja ennen käyttöönottoa ne piti uudelleen hauduttaa lämpimässä vedessä. Närelenkkien etu oli niiden keveys. 

Puomit sidottiin närelenkeillä keväisin kylmässä vedessä seisten. Närelenkin sitominen oli pomojen luottomiesten hommia, sillä eihän tarvinnut kuin yhden lenkin pettää, niin se 10 000 tukkia saattoi levitä ympäri järveä. Myöhemmin irtouiton loppuvaiheessa närelenkin korvaajaksi alettiin valmistaa kettinginpätkiä, joilla puomit voitiin kiinnittää toisiinsa paljon nopeammin. (Lintulenkki, kapulalenkki, Iijoen lenkki) Myös sodalla ja Suomen maksamilla sotakorvauksilla 1944 - 52 oli osuutta siihen, että kun sotakorvaukset saatiin maksettua, rautaa ja metalliteollisuutta pystyttiin höydyntämään Suomen teollistamiseen. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.

 

 

Uittokirjallisuudesta löytyy esimerkkejä kolmesta erilaisesta puomien sitomiseen käytetystä solmitusta vitsasta: susilenkistä, karhulenkistä ja koltsolenkistä. Susilenkissä on solmittavana vain yksi vitsa. Kaksinkertaisessa karhulenkissä toisen lenkin latva kiinnittyy toisen lenkin tyveen. Koltsolenkissä on peräti kolme keskenään punottua vitsaa. Nämä erilaiset sitomistyylit käyvät parhaiten selville kuvasta, joka on peräisin A. Benj. Helanderin teoksesta Metsänkäyttöoppi (Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918. s. 250 - 251). Kysy museolta

 

 

Kun konevoimalla toimiva kehälauttojen hinaus alkoi kehittyä, eivät vanhat lauttaustavat enää vastanneet tarkoitustaan. Varsinkin pienpuu solui helposti puomien alitse ja lisäsi siten uittohävikkiä. Oli keksittävä uusia lauttauskeinoja. Siksi palattiin jälleen kiintolauttoihin, mutta nyt järviuitossa. Puita ryhdyttiin niputtamaan uudella tavalla. Ne niputettiin niputuskoneilla, joista kuuluisimmiksi tulivat Nielsenin ja Sorsan koneet. Puut vieritettiin jonkinlaista kiramoa pitkin sidosvaijereiden päälle. Vaijerit yhdistämällä saatiin nippu,jossa oli satoja tukkeja. Niput yhdistettiin pitkiksi lautoiksi, joita vedettiin hinaajilla.Nippu-uitto oli tärkein teknillinen uudistus uittokuljetuksessa tällä vuosisadalla.

Nippu-uitto johti yhä suurempiin lauttoihin. Rajat asetti vain uittoväylien laatuja hinaajien vetoteho. Kovin mutkaisessa väylässä ei pitkiä lauttoja voinut helposti hinata. Uittokuljetus säilyi kovin hitaana kuljetusmuotona. Mutta se oli samalla tehokasta, koska kerrallaan liikuteltiin suuria puumääriä. Yhden tuotantolaitoksen koko vuoden raaka-aine saatettiin kuljettaa yhtenä ainoana lauttana.

 

  

Ilmapuntari

Närelenkki elää sään vaihtelujen mukana. Närelenkin täytyy olla aivan kuiva eli vaatii yhden kesän ja seuraavana kesänä sitten alkaa näyttämään millaista säätä on tulossa. Aurinkoisella säällä avautuu, jolloin voi lenkkiväli olla jopa yli 10 senttimetriä. Kun taas pilvisellä ilmalla pysyy ja vetäytyy takaisin tiukasti pakettiin. Sillä ei ole mitään merkitystä miten päin lenkin jättää ulos, kunhan se vaan on ulkona. Jos laitetaan vaikka räystään alle sateelta suojaan, näyttää säätä isältä pojalle.

Wikikko